23. joulukuuta 2014

Raportti joulukonsertista

Eilen Lauluyhtye Enchant konsertoi Lahdessa Ristin kirkossa yhdessä Lahden Mieskuoron kanssa. Konsertissa esiintyi myös solisti Raine Makkonen, urkuri Lauri Töldsepp sekä Lahden Mieskuorosta irrotettu useampikertainen kvartetti Reilu Tusina johtajanaan Sami Ulmanen. Ei muuten varmasti ollut Samille helppo keikka ruveta kaksikymppisenä johtamaan tsaarin aikana laulu-uraansa aloitelleiden miesten kööriä, mutta mahtavasti se meni!

Enchantin kuuleminen oli tavalliseen tapaan ilo korville. Tällaista laulu- ja esiintymistaidon yhdistelmää pitäisi päästä kuulemaan useammin. Vuosien vieriessä Enchant tuntuu vain paranevan paranemistaa. Soolo-osuuksista päätellen erityisesti tenorien äänet ovat kehittyneet hienosti.

Esitetyistä kappaleista mieleen jäi erityisesti Sydämeeni joulun teen sekä Samin oma kappale Kun joulu saapuu kaupunkiin. Viimeksi mainittu osoittautui uusilla väliosilla yhteen sidotuksi vanhojen joululaulujen potpuriksi. Tämä oli kyllä aivan parasta Enchantia. Hämmentävästi esitys oli onnistunut sekoitus riipaisevaa kauneutta ja röhähdyksiä aiheuttavaa hauskuutta. Tämä oli myös konsertin ainoa kappale, jonka synnytti yleisössä innostunutta supinaa.


Joukko kypsään ikään ehtineitä herroja Lahden Mieskuorosta, sekä pari kloppia. Kyseiset klopit ovat nykyään kuoron jäseniä, mikä on varmasti romahduttanut keski-iän ja parantanut soundia.






Enchant esittää ensimmäisen kappaleensa, joka oli Silent Night. Tätä hetkeä on odotettu. Lailla voisi muuten kieltää kuorosovitukset, jotka eivät ole Enchantin käsialaa. :-)









Sami johtaa Reilua Tusinaa.












Enchant pääsi kunnolla vauhtiin.









Kuoronjohtaja ja solistit kukitetaan.










LeFab haluaa kiittää lämpimästi kaikkia esiintyjiä, toivoa Renelle puhtia kandin kirjoittamiseen ja toivottavaa mitä mainiointa joulua kaikille blogin lukijoille.

Ja sitten vielä LeFabin tapaan joulutervehdyksenä muuta kuoromusiikkia. Tämä on walesilainen kuoro Only Boys Aloud, ja kappale on nimeltään Sosban Fach. Tämä saattaa vedota Enchantin faneihin. Hupi alkaa kohdassa 0:33.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti