X Factorissa Enchant tuli neljänneksi, mutta oikea voittaja selviää vasta vuosien mittaan. Ai kuinka niin?
Vuonna 2003 Antti Tuisku tuli Idols-kisassa kolmanneksi. Vuosien mittaan Antti on kuitenkin myynyt rutkasti enemmän levyjä kuin voittajaksi selviytynyt Hanna Pakarinen. Ja onko kukaan kuullut mitään siitä kakkoseksi tulleesta Jani Wickholmista?
X Factorin voittaja Elias Hämäläinen sai useamman levyn käsittävän sopimuksen, joten on selvää, että hän on edelleen selvä ykkönen entisten finalistien joukossa. Kakkoseksi tullut Samuli Taskinen saa 2300 googlehittiä. Enchant ei ole kovin hyvin googlattavissa (ei hyvä!), mutta haku sanoilla Enchant ja lauluyhtye tuottaa 2700 hittiä. Samulin nettisivut on viimeksi päivitetty toukokuussa, ja ilmeisesti hänellä ei ole levytyssopimusta. Vain Facebookissa Samuli päivittää Enchantin, sillä hänellä on 650 fania ja Enchantilla 324. Tähän tietysti vaikuttaa se, että Enchantilla on neljä FB-sivua (ei hyvä!), joista parilla epävirallisella on enemmän faneja kuin virallisella (ei hyvä!).
X Factorissa kolmanneksi tullut Leena Tirronen käyttää nykyään taiteilijanimeä Leena Ihmemaassa. Hän on julkaissut yhden albumin ja kaksi sinkkua. Leena Tirronen saa 2000 googlehittiä ja Leena Ihmemaassa saa 25 000. FB-faneja on 828.
Näiden perusteella voisi sanoa, että kun Enchantin sinkku ilmestyy huomenna (tai ylihuomenna tai maanantaina...), jyrää Enchant Samulin yli kolmanneksi. Leenalla ja Eliaksella on aikamoinen etumatka. Lisäongelma tulee siitä, että jos Enchant aikoo keskittyä täysipäiväisesti musiikkiin, täytyy heidän ansaita neljä kertaa enemmän rahaa kuin Leenan ja Eliaksen minimissään.
Elämme kiinnostavia aikoja :-)
31. joulukuuta 2010
29. joulukuuta 2010
Sibeliustalon itsenäisyyspäivän konsertti
Enchant esiintyi 5.12. Sibeliustalon itsenäisyyspäivän konsertissa Lahdessa. Tässä Tanjan muistelot aiheesta, mukaanlukien Sibeliustalossa käyty verinen taistelu parhaista istumapaikoista :-)
* * *
Rene ja Tanja. Vanhemman rouvashenkilön osuutta asiaan ei tiedetä :-)
* * *
Tällä kertaa menimme vaan joku 1½h etukäteen sinne odottamaan, oli sen verran kylmä pakkanen ja minullakin oikein mekko päällä. Oli pakko laittautua hieman juhlallisesti. Muutama ihminen oli ennen meitä, mutta he hävisivät yhtäkkiä ja sitten me menimme, Minä, Moona, Jassu ja Tiia odottamaan ovien eteen. Joitain vanhuksia siihen tuli ja joidenkin naisten kanssa jutusteltiin kaikkea. Ja mm. että minä tulin Turusta tai no Tarvasjoki on paikkakuntani. Niin hän siinä sitten oli ihan ihmeissään että oikeastikko :D? Joo kaikki meni hyvin, oltiin iloisia ja nähtiin kun pojat tulivat autolla sinne. MUTTA siellä kun oli liput niin ne oli paikka numeroita, se otti PÄÄHÄN ihan kamalasti. Saatiin paikat riville 18 ja se oli permannossa ihan viimiset rivit. Mutta me "tavallaan" alettiin kiukuttelemaan siellä että tää ei voi mennä näin! Ja sitten se yksi nainen huomasi ja jutteli meille. Hän oli saanu paikan riviltä 2 ja sitten joiltakin saatiin vaihdettua viellä riville 1. Moona ja Jassu sitten meni 1 riville. Ja mä olin 3 rivillä, koska sain sen 2 vielä vaihdettua jonkun kanssa, koska en halunnut sitä 2 kun se olisi ollut muuten ihan toisessa päässä kuin Moona ja Jassu, että 3 rivin paikalle kun pääsin olin ihan melkein heidän takanaan. Tiia sitten joutui jäämään riville 18. Että onneksi oli ihania ja lämminsydämmisiä ihmisiä paikalla.
Pojat lauloivat joululauluja nimeltä: Jinglebells rock, Silent night ja Rocking around the christmas tree. Ihanat esitykset! Ja koko iltapäivän huippu oli se kun ihmettelin kun alkoi jotakin musiikkia soimaan ja katsoin ylös, teki mieli kiljua, mutten kiljunutkaan, vaan aloin video kuvaamaan. Siellä ylhäällä oli Lassi ja hän soitti Saksofonilla Jouluyö, Juhlayön.
Se oli tosi kaunista katseltavaa, melkein itkin. Laitan sen varmaan youtubeen kunhan kerkiän.
Ja sen päätteeksi lähdimme. Tällä kertaa Matias ja Sami livistivät paikalta ja en kerennyt jutella heille. Mut Lassin ja Renen kanssa kylläkin :). Menin heti halaamaan Lassia ja hän heti ihanasti kehui minun joulun punaista mekkoa. Ja se oli tosi outoa mutta myös todella hienoa kuulla. Lassi on hieno mies :) ! Ja sitten hän kertoi myös siitä Florida matkasta. Rene taas kyseli, että millä tulin taas keikalle, olin vaan et no bussilla tulin Turusta ;). Hän hymyili ja luuli että minulle olisi jo ajokortti. Niinhän mulla pitäiski olla, mutta en ole jaksanut raahautua autokouluun.
Rene ja Tanja. Vanhemman rouvashenkilön osuutta asiaan ei tiedetä :-)
26. joulukuuta 2010
Nettihaastattelu, fanien meililista ja konsertti
Enchant on lupautunut vastaamaan LeFabin lukijoiden kysymyksiin! Blogin kautta siis kerätään kysymyksiä. Enchantin vastaukset tulevat myös tänne, jahka kysymyslista saadaan kasaan. Siispä, lähetä kysymyksesi osoitteeseen lefablogi(ät)gmail.com, tai laita ne kommentiksi tähän viestiin. Jos lähetät yhden kysymyksen, päätyy se varmasti nettihaastatteluun. Jos lähetät niitä sata, karsitaan suurin osa pois.
Enchantin faneille on perustettu myös meililista! Se on siis kokonaan fanien oma projekti, eikä se ole mitenkään virallisesti yhteydessä Enchantiin. Listalla voi vaihtaa mielipiteitä muiden fanien kanssa, välittää uutisia, sopia tapaamisia ja ylipäätään vain fanittaa Enchantia. Meilaa osoitteeseen lefablogi(ät)gmail.com, niin sinut liitetään listalle.
Vielä on muutama päivä aikaa vastata tämän kuukauden kyselyyn, joka koskee Enchantin mahdollista konserttia. Kysely on täällä Enchantin pyynnöstä, joten kyse ei ole ihan pelkästään mistään fanien päiväunesta :-) Kysely löytyy sivun vasemman laidan palstalta.

23. joulukuuta 2010
Sekalaisia juttuja ja toivotukset
Tähän LeFabin joulupäivitykseen on kerääntynyt kaikenlaista!
Ensinnäkin Enchant on esiintynyt syksyn aikana suurille nimille, ja LeFab on saanut luvan käyttää muutamia kuvia todistusaineistona tästä. Ensimmäisenä oli vuorossa Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel! Kuninkaalliset vierailivat Enchantin vanhassa opinahjossa Tiirismaan lukiossa, ja saivat kuulla Teddykarhujen huviretken :-)
Kuninkaallisten kuvien tekijänoikeudet ovat Juha Tanhualla. Ethän levitä niitä ilman lupaa.
Enchant tukkii käytävän teddykarhuilla...
...ja kuninkaallisilla on hauskaa!
Toisena isona nimenä Enchantista pääsi nauttimaan tasavallan presidentti Tarja Halonen! Tämä tapahtui INNOSUOMI-kilpailun palkintojenjaossa.
Bongaa pressa! Kuva: Heikki Savolainen, ABC -studiot
Tässä kuvassa ei ole (ainakaan nykyistä) presidenttiä, mutta se on niin onnistunut Enchant-kuva, että laitoin sen silti. Kuva: Auvo Mäkinen, Patentti- ja rekisterihallitus
Seuraavana tässä sekavassa paketissa on vuorossa Enchantin radiohaastattelu, joka on kuultavissa netissä. Haastattelussa ei sinällään ole paljoakaan uutta tosifaneille. LeFabia kuitenkin ilahduttaa paljastus siitä, että levylle tulee yksi tai kaksi a capella -biisiä. Tuossa nettiversiossa ei valitettavasti ollut mukana sitä sinkkua, jonka ensiesitys siis tapahtui haastattelun yhteydessä!
Enchantilla on Youtube-kanava! Tätä toivottiin jo LeFabin lokakuun kyselyssäkin. Kanavalla ei vielä ole mitään, mikä olisi uutta tätä blogia tai Facebookia seuraavalle, mutta toivossa on hyvä elää.
Tämä sekava paketti alkaa lähestyä loppuaan... Etelä-Suomen Sanomat kutsuu asiaa käsittelevässä jutussaan Enchantia "poikakuoroksi". Siis poikakuoroksi! :-) ESS:ltä on varmaan mennyt ohi, että yksi poikakuoron määritelmistä on, että sen jäsenillä ei ole vielä ollut äänenmurrosta. LeFab epäilee vahvasti, että ainakin Renellä on ollut äänenmurros :-) Ja tämän käsittämättömän aasinsillan kautta LeFab toivottaa kaikille lukijoilleen loistavaa joulua oikean poikakuoromusiikin avulla:

21. joulukuuta 2010
Radiohaastattelu huomenna
Enchantia haastatellaan huomenna keskiviikkona Lahden radiossa. LeFab kertoo tarkemmat tiedot, mikäli kellonaika vain selviäsi.
EDIT: No niin, haastattelu on klo 08:30, taajuus on 97,7 Mhz ja lähetystä voi kuunnella myös verkossa Lahden radion sivuilla.
P.S. Facebook-ryhmä on saanut päivässä 17 fania lisää! Maaginen luku on nyt 306. Enchant on luvannut faneille kivan bonuksen kun 500 menee rikki, ja LeFab aikoo seurata tiiviisti projektin edistymistä.

20. joulukuuta 2010
Lahden pääkirjasto 7.10.
Enchant esiintyi Lahden pääkirjastossa 7.10. Nuorten tila -blogista löytyy lisätietoja, ja LeFab on saanut luvan lainata aineistoa.
Keikka liittyi kirjaston 20-vuotisjuhliin. Enchant kuulemma nimmareiden jakelun lisäksi piirsi jonkun kuvan, joka roikkuu kirjaston nuorten tilan seinällä. Se Lahtelainen, joka käy napsaisemassa siitä kuvan ja lähettää LeFabille, saa paljon lämpimiä ajatuksia ja ikuisen kiitollisuuden! :-)
Alla on yksi kuva keikalta. Nuorten tila -blogissa on pari kuvaa lisää, mutta niiden julkaisemiseen olisi kuulemma pitänyt kysyä lupa kuvissa esiintyviltä. Kirjasto taitaa olla julkinen tila, jossa saa vapaasti napsia kuvia ihmisistä ja julkaista niitä ilman lupaa. LeFab ei kuitenkaan jaksa ruveta inttämään asiasta :-)
Tämä on muuten keikkakuvia parhaasta päästä. Enchantin jäsenillä on loistava lavakarisma, johon kuuluu eläytyminen ja hyvät ilmeet. Valitettavasti vain hyvät ilmeet muuttuvat helposti typeriksi ilmeiksi, kun niistä ottaa kuvan. :-)
P.S. LeFab rekisteröityi Blogilistalle
jokin aika sitten. Blogilistalle on rekisteröitynyt yli 40 000 suomalaista blogia. Parhaan kymppitonnin joukkoon luetuimpien blogien listalla pääseminen olisi ollut ihan mukaan. Kävi kuitenkin ilmi, että listalla LeFab on sijalla 363! Ei siis 3630 tai 36300, vaan 363! Sinällään tuo on vähän hassua, sillä sivusto väittää kuitenkin, että blogilla on nolla lukijaa viikossa. Outoa, mutta kannustavaa!
P.P.S. FB-sivulla 289 tykkääjää. Kasvua on kuusitoista kuudessa päivässä. Jahka se musavideosaadaan nettiin...

15. joulukuuta 2010
Uutisvirta jatkuu: Sinkun julkaisupäivä + muuta
Hellittämätön Enchant-uutisten tulva jatkuu! Extra Viihteen sivuilta löytyy tämä uutinen. Tarkemman selostuksen voi lukea tuolta, mutta tässä on merkittävät uudet tiedot:
- Ensimmäisen sinkun nimeksi on varmistunut Vastenmielistä.
- Säveltäjä on Petri Munck.
- Laulusovitus on Enchantin! Tämä on hieno uutinen, sillä tässä(kin) lajissa pojat ovat loistavia! Samalla varmistuu, että musiikissa säilyy se Enchant-tunnelma, eikä siitä tule mitään tuiskubiebertusinateinipurkkapoppia :-)
- Musavideo julkaistaan 1.1.2011.
- Levy tulee ulos maaliskuussa.
Parin viikon päästä alkaa siis se vaihe, jota kaikki tämän blogin aktiiviset lukijat ovat varmaan odottaneet X Factorista lähtien. Fanien tehtävä on pitää huolta, että levymyynti lähtee kunnolla käyntiin. Muistakaa siis mainostaa sitä sitten Facebookissa ja ihan joka paikassa, hankkia levyjä lahjoiksi kavereillenne ja niin edelleen.
Mainostamisesta puheenollen, FB-ryhmässä on nyt 276 fania. Kahdessa päivässä lisäystä on 15 fanin verran. Aika hyvä vauhti!
LeFab urpautti eilen perinteisestä urputusaiheestaan, eli keikkakalenterista. Nyt tilanne on muuttunut sen verran, että kalenteriin on ilmaantunut maininta joulutauon alkamisesta. On vähän kummallista, jos tammikuulle ei olisi keikkoja, mutta ainakin nyt tiedämme, että vähään aikaan on turha yrittää onkia niistä tietoja :-)

14. joulukuuta 2010
Terveisiä Enchantilta
Nyt sattuu ja tapahtuu! Sekä loka- että marraskuussa LeFab päivittyi viidesti, kun sen enempää uutisoitavaa ei ilmaantunut. Nyt tämä on jo kolmas päivitys kahden päivän sisään! Niin, ja se itse asia. Enchant lähettää terveisiä faneilleen:
Videossa poikien kauloissa näkyy salaperäisiä fritsuja. Syy niihin on kuulemma salaisuus. Jos joku haluaa tietää tämän salaisuuden, niin kannattaa katsoa edelliseen blogimerkintään linkitetty video :-)
P.S. Joillain selaimilla nämä Bloggeriin upotetut Youtube-videot näkyvät vain sellaisina valkoisina laatikoina. Onneksi laatikoiden alanurkasta löytyy play-nappula, sillä sen painaminen poistaa ongelman videon käynnistämisen lisäksi.

Musavideo ja keikkakalenteri
Jee! Tuubiin on saatu making of -video Enchantin ekasta musavideosta:
Videon suurin paljastus on varmaankin musiikkityyli. Sehän olisi voinut olla melkein mitä vaan. Nähtävästi levy ei ole a capella (nyyh!). Ensimmäisen sinkun nimi lienee tämän paljastuksen mukaan "Vastenmielistä". Olen varma, että nimi ei ole kuvaava. Lisäksi video näyttäisi ratsastavan tällä viimeaikaisella teinivampyyribuumilla. Sanoiko joku "Twilight"? :-)
Onkohan videon kuvasuhde himpun verran pielessä? Vai johtuuko hienoinen leviäminen liiasta pitsan mussuttamisesta? :-)
Videorintamalla näyttäisi menevän lujaa, mutta ilmeisesti keikkamyynti on lopahtanut. Enchantin historian viimeinen keikka on tänään Innosuomi-tapahtumassa. Tai sitten keikkakalenteria ei yksinkertaisesti ole päivitetty.

13. joulukuuta 2010
X Factor -esitykset edeleen netissä! Ja uusi musavideo...
Pari viikkoa sitten postattu valitus siitä, että Enchantia ei voi kuunnella netissä, poiki erittäin hyödyllisen kommentin anonyymiltä blogin lukijalta. X Factor -esitykset ovat nimittäin edelleen netissä! Siispä jos fiilistely poikien esityksillä kiinnostaa, niin täältä löytyy: http://www.katsomo.fi/?treeId=34411 Kiitos, anonyymi lukija!
Tämä on oikeastaan myös se linkki, jota kannattanee levittää, jos haluaa uusia faneja Facebook -ryhmään. Eihän kukaan ala fanittaa yhtyettä, jota ei ole ikinä kuullut. Luvassa on kuulemma jotain extranamia sitten, kun FB-ryhmän faneja on 500. Kolme viikkoa sitten faneja oli 175 ja nyt 261. Ihan hyvä kasvuvauhti, mutta tavoite on vielä kaukana.
Facebookista puheenollen, uusin FB-päivitys kertoo, että ekan singlen musavideon kuvaukset alkavat olla purkissa! LeFab ryöstää tähän yhden kuvan kuvauksista:
Näyttää hienolta! Tosin vaatteet on ilmeisesti valinnut Matiaksen Peräkönnilässä asusteleva 94-vuotias isotäti Hulda? :-) Esiintymisasut voisivatkin olla tammikuun kyselyn aihe.

Tunnisteet:
Facebook,
Musiikkivideo,
Muut kuvat,
Single,
Videot,
X Factor
6. joulukuuta 2010
Alkutaipaleen muisteloita
Tässä on kaikille faneille muisteloita Enchantin urasta ennen X Factoria. Sehän on jäänyt enemmän hämärän peittoon kun sitä ei televisioitu :-) Muistelot on kirjoittanut Lassi ja Matias on toiminut oikolukijana. LeFab kiittää!
Ai niin, ennen asiaan menemistä: Enchantin Facebook-sivulla on kuvia, joissa suosikkiyhtyeemme esiintyy kruununprinsessa Victorialle ja prinssi Danielille. Käykää katsomassa, ja tykätkää sivusta siinä samalla!
* * * * * * * * * * * * * * * * *
Muistelo tapahtumista ennen X-Factoria
Tähän alkuun pieni muistutus siitä miten Enchant on syntynyt. Olipa kerran Rene ja Sami, jotka vaelsivat koulussa vailla päämäärää. Pari vanhempaa tyttöä bongasivat pojat ja perustivat heidän kanssaan lauluyhtyeen nimeltään Enchant. Nimi oli Samin kielipään syvimpien aatosten tulos! Yhtye esiintyi monissa tilaisuuksissa, mutta ei aikaakaan kun abityttöjen oli jo karistettava vanhan koulun pölyt lahkeistaan ja lähdettävä koulusta kohti omia jatko-opiskelupaikkojaan.
Matias napattiin yhtyeeseen Samin toimesta. Pojat lauloivat molemmat Tiirismaan lukion kamarikuorossa ja Sami kysyikin eräissä harjoitukssa Matiasta tähän uuteen "poikakvartettiin" nimeltään Enchant. Vielä puuttuisi yksi laulaja. Nyt olisi kasassa Rene - basso, Sami - tenori ja Matias - tenori. Yhtyeeseen päätettiin hankkia baritoni ja Lassi Silventoinen sopikin poikien mielestä hommaan parhaiten, koska Lassi lauloi myös samassa kuorossa poikien kanssa.
Ei aikaakaan kun me saimme laulettavaa. Ensimmäinen kappaleemme oli Liisan koira. Noh, siinä vierähti pitkäkin tovi kun piti äänet jakaa. Tässä vaiheessa Sami kajautti korkean, mutta massiivisen yksiviivaisen a:n ja me muut emme olleet uskoa silmiämme. “Tenori”, sanoi Rene. “Selvä Tenori”, tokaisin minä. Seuraavaksi oli Matiaksen vuoro. Vielä korkeammalle!! “Ei ole meillä tenoreista pulaa”, oli Rene innoissaan. Oli tullut vuoroni. Sitä rääynnän määrää, niitä riitasointuja, niitä katseita. Tulos oli selvä. “Näemmä baritoni”, Sami sanoi. “Samaa mieltä“, vikisivät muut jäseneet tottelevasti. Renen määräsimme bassoksi jo matalan puheäänen perusteella. Jako oli siis selvä. Liisan koiran soolo Matiakselle, väliäänet minulle ja Samille ja "moottori" Renelle.
Ensimmäinen esiintyminen tapahtui koulumme auditoriossa. Opettaja kutsui meidät lavalle. “Seuraavaksi uuden kokoonpanon saanut Enchant, tulee esittämään meille Liisan koiran!”. “Wau”, mietin pääni sisällä, “Tästäkö se kaikki nyt alkaa“. No jaa, näin ainakin nyt ajattelen, että ajattelin. Todennäköisesti olin siinä tilassa missä aina ennen keikkaa: Kaikki on tyhjää ja maailmassa on sillä hetkellä vain me, Enchant, ja yleisö. Lähdimme alas rappusia kohti auditorion alatasannetta. Kukaan ei kaatunut. Sami sanoi alkusanat: “Moi me ollaan anschaant ja lauletaan nyt teille esikoisemme Liisan Koira“. Sami oli varma valinta alkujuontoon kun kukaan muu meistä ei osannut lausua yhtyeemme nimeä. Biisi lähti käynttin. “Ugatsakaugatsaka…” Lopussa kaikki taputtivat ja hurrasivat. Toiset hyvästä esityksestä, toiset säälistä tai myötähäpeästä, toiset vaan sen takia kun kaikki muut ympärillä takoivat hullaantuneesti käsiään yhteen. Kävelimme luokkaan takaisin. Koitti hetken hiljaisuus, jonka jälkeen Matias sanoi:” Se alku meni hyvin”. Kaikki purskahtivat nauruun ja kun lopulta saimme itsemme aloillemme ja normaaleiksi, Elina, opettajamme, astui luokkaan. “Jokaisen lauluyhtyeen täytyy aloittaa jostain ja tuosta on helppo nousta”, hän sai kakistettuaan naurun keskeltä. Nauroimme taas.
Siitä siis lähti “uramme” ja lisäesiintymisiä koitti kun koittikin ja näistä yksi mainittavan arvoinen oli keikka Scandic hotellissa erään yrityksen illanviettäjäisissä. Tämä oli myös ensimmäinen keikka äänentoistolla. Jo sound checkissä huomasimme kauhuksemme PR-laitteissa olevan hieman häikkää, mutta ammattitaitoisina esiintyjinä emme välittäneet siitä ja jätimme vian miksaajan huoleksi. Show alkoi. Ensimmäinen kappale 'They can’t take that away from me' oli muuten hyvä, mutta basso tuli niin paljon läpi, että hyvä jos pysyi lasit pöydillä. Seuraavassa kappaleessa, Teddykarhujen huviretkessä, oli pieniä ongelmia, kun matalien äänien matto osoittautui todella vaikeaksi hallita. Pääsimme biisiin vasta kolmannella yrittämällä ja kaikki se 2.47 min oli yksi kauheimmista musiikkihetkistä, mitä elämässäni on ollut. Settimme jälkeen istuimme takahuoneen nurkkapöytään ja aloimme analysoida esitystä. “Teddykarhut oli ihan hirvee”, sanoin normaalisti yhtään kaunistelematta. “Oli siin jotain häikkää”, yritti Rene pehmitellä. “Se oli varmaan noi mikit”, sanoi Matias. Päädyimme kuitenkin siihen tulokseen, että jäädytämme Teddykarhujen huviretken pysyvästi, emmekä sen koommin - pitkään aikaan - sitä laulaneetkaan. Taitotasomme noustessa uskalsimme kokeilla Teddykarhuja uudemman kerran. Ihan ok, mutta joku siinä mättää. Sain ajatuksen. “Nostakaamme kappaletta hieman korkeammalle ja antakaamme Renen, meidän suksipussimme, loistaa möreällä äänellään”. Ennen nykyistä Teddykarhua Sami oli siis laudanum soolon korkealta ja nykyvesriossa Rene laulaa sen matalalta. Ongelmat helpottuivat ja kappaleesta tuli yksi suosikeistamme. Siinä ehkä syy miksi Victoria ja Danielkin saivat kuulla neljästä, söpöstä ja karvaisesta teddykarhusta.
Tämän jälkeen olemme keikkailleet monissa paikoissa, juhlissa ja häissä, ja olemme luoneet ystävyyssuhteitamme entistä paremmiksi. Hauskimmat jutut meidän ajasta ennen X-factoria oli tässä Toivottavasti same 500 tykkääjää facebook:iin official sitelle niin näette meistä sitten videoita, jossa meitä vapaalla!
Hauskaa joulun odotusta!

2. joulukuuta 2010
Uusi kysely ja vanha kysely
Kysely Enchantin nettiprojekteista on päättynyt, ja fanien mielipide on selkeä: Enchant tarvitsee Youtube-kanavan! Kakkoseksi isolla marginaalilla tuli Myspace-sivu. Kuten LeFab kirjoitti jokin aika sitten, on sellainen tulossa.
Youtube-kanavalla olisi yksi todella iso plussa: Sillä Enchant saisi uusia faneja! Kun levy ei ole ulkona, keikat ovat yksityisiä, Myspace-sivua ei ole ja X Factor -videot on tekijänoikeussyistä poistettu Youtubesta, niin Enchantia on oikeastaan täysin mahdoton kuulla yhtään missään. Hyvin tehdyn ja säännöllisesti päivittyvän Youtube-kanavan osoitetta voisi levittää kavereille, jotka voisivat sitten ostaa levyn, tulla keikalle, liittyä FB-ryhmään, levittää linkkiä eteenpäin jne. Kukaan ei ala fanittaa yhtyettä, jota ei ole koskaan kuullut, vaikka jäsenet olisivatkin muodollisesti päteviä :-)
Joulukuun kysely on nyt auki, ja se käsittelee Enchantin mahdollista konserttia. Enchant itseasiassa pyysi tätä kyselyä, joten se konsertti ei ole pelkästään fanien päiväuni!
P.S. Itsenäisyyspäivän kunniaksi, mutta siihen liittymättä, blogiin on luvassa jotain kivaa :-) Pysykää kanavalla!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)